Ulkomaalaislain ja sen soveltamiskäytännön muutosten yhteisvaikutukset kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden asemaan

Elina Pirjatanniemi, Inka Lilja, Maija Helminen, Kristiina Vainio, Outi Lepola, Anne Alvesalo-Kuusi

Forskningsoutput: Bok/tidskrift/rapportBeställd rapportVetenskaplig

Sammanfattning

utkimus analysoi ulkomaalaislakiin ja sen soveltamiskäytäntöön 29.5.2015–6.6.2019 tehtyjen muutosten yhteisvaikutuksia turvapaikanhakijoiden asemaan. Tutkimuksen mukaan huomio on ollut turvapaikkamenettelyn tehostamisessa, eikä niinkään hakijoiden perus- ja ihmisoikeuksissa. Ne tilanteet ovat lisääntyneet, joissa henkilöt eivät saa oleskelulupaa, mutta heitä ei myöskään saada poistettua maasta. On syntynyt väliinputoajia, joille vaikutukset ovat kohtuuttomia. Monet menettelyyn tehdyistä muutoksista ovat lisänneet tarvetta muutoksenhakuun ja uusintahakemuksiin. Lapsierityiset parannukset eivät ole täysin ehkäisseet yleisten muutosten kielteisiä vaikutuksia lapsiin. Myös lapsivaikutusten arviointi on ollut puutteellista. Näin ollen suositellaan, että 1) kartoitetaan ilman oleskelulupaa olevien mahdollisuus saada oleskelulupa jollakin perusteella; 2) tarkistetaan muukalaispassin myöntämisen edellytykset; 3) turvataan lasten jatkolupapäätöksissä elämäntilanteen jatkuvuus; 4) turvataan perheenyhdistäminen yhdenvertaisesti kansainvälistä suojelua saaneille; 5) turvataan perheenyhdistämisessä lapsen etu; 6) kiinnitetään parempi huomio hakijoiden haavoittuvuuteen; 7) kehitetään perus- ja ihmisoikeusvaikutusten sekä lapsivaikutusten arviointia; 8) turvataan keskeisten toimijoiden rahoitus; 9)lisätään alan perus- ja täydennyskoulutusta ja 10)arvioidaan ulkomaalaislain uudistuksen tarve.
OriginalspråkFinska
UtgivningsortHelsingfors
FörlagValtioneuvoston kanslia
UppdragsgivareValtioneuvosto, statsrådet, the Government
Antal sidor331
Volym2021
Utgåva10
ISBN (elektroniskt)978-952-383-009-7
StatusPublicerad - 12 feb 2021
MoE-publikationstypO2 Other

Publikationsserier

NamnValtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja
FörlagValtioneuvoston kanslia
Nr.10
Volym2021
ISSN (elektroniskt)2342-6799

Nyckelord

  • Asylum seekers
  • Legislation
  • the best interest of the child

Citera det här