Siirry päänavigointiin Siirry hakuun Siirry pääsisältöön

Martti Luther ja Toledot Jeshu traditio

    Tutkimustuotos: Artikkeli kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaLukuTieteellinen

    Abstrakti

    TutkittaessaLutherin antijuutalaisia tekstejä varsinkin 1540-luvulla kirjoitettuja, tulisikiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin. Ensinnäkin tulisiymmärtää Lutherin retoriikkaa ja värikästä kieltä ja asettaa hänenjuutalaisista lausumansa voimakkaat sanankäänteet oikeaan suhteeseen. Tällä entarkoita sitä, että Luther voitaisiin pestä puhtaaksi vastuuttomastisanankäänteistään juutalaisia vastaan. Ilman huolellista retorista tutkimustaLutherin sanankäänteet voidaan kuitenkin väärällä tavalla rinnastaa sellaisiinviitekehyksiin, joihin ne eivät ehdottomasti kuulu. Tällainen viitekehys onesimerkiksi natsien antisemitistinen ideologia. Toiseksi on tunnettavaLutheria provosoineet juutalaiset yritykset käännyttää kristittyjäjuutalaisuuteen sekä Toledot Jeshutraditio, jossa Kristusta ja Mariaa pilkataan. Kolmanneksi on pohdittava huolellisesti, millä tavalla Lutherin teologia – niinkuin se esimerkiksi on esitetty Sidotussa ratkaisuvallassa – on vaikuttanuthänen tapaansa käsitellä juutalaisuus-kysymystä 1540-luvulla. Tämä on haastavaja vaikea tehtävä, ja tässä artikkelissa olen vain esittänyt mahdollisuuden,että Lutherin sidotun ratkaisuvallan teologialla on ollut merkitystä. Asiaaolisi syytä tutkia tarkemmin.

    AlkuperäiskieliEi tiedossa
    OtsikkoIustitia 33: Reformaatio vai restauraatio - tradition aarteita ja tulkinnan kompastuskiviä
    ToimittajatTimo Eskola, Jari Rankinen
    KustantajaSuomen Teologinen Instituutti
    Sivut214–225
    ISBN (painettu)978-952-9857-32-6
    TilaJulkaistu - 2017
    OKM-julkaisutyyppiB2 Kirjan osa tai toinen tutkimuskirja

    Viittausmuodot