Projektin tiedot
Description
Hankkeen tavoitteena on luoda Varsinais-Suomen jatkuvan oppimisen strategia sekä rakentaa sitä toteuttava alueellinen jatkuvan oppimisen ekosysteemi. Hanke perustuu laajaan maakunnalliseen yhteistyöhön ja yhteisesti havaittuun tarpeeseen jatkuvan oppimisen palvelujen paremmasta koordinoinnista. Toimivat ja saavutettavat jatkuvan oppimisen palvelut ovat välttämättömiä sekä maakunnan muutosjoustavuuden että sen kilpailu- ja innovaatiopotentiaalin kannalta; muutosjoustavuus edellyttää työvoiman ketterää horisontaalista siirtymistä alalta toiselle saman vaativuusasteen työtehtävissä, kilpailu- ja innovaatiokyky puolestaan työvoiman vertikaalista siirtymistä korkeamman tuottavuusasteen tehtäviin. Yksilötasolla taas kaikille mahdollistuva jatkuva oppiminen on oleellinen tekijä henkilökohtaisen potentiaalin saavuttamisen, hyvinvoinnin luomisen ja osallisuuden kannalta.
Hanke rakentuu kolmen teeman ja niiden alle sijoittuvien kahdeksan työkokonaisuuden varaan seuraavasti:
A. JATKUVAN OPPIMISEN PALVELUJEN SUUNTAAMINEN
Tk 1. Työelämäelevanssi, elinvoima ja työllisyys
Tk 2. Ennakointitiedon hyödyntäminen jatkuvan oppimisen koulutussuunnittelussa
Tk 3. Jatkuvan oppimisen ohjaus- ja tukipalvelut
B. JATKUVAN OPPIMISEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN
Tk 4. Vapaa sivistystyö jatkuvan oppimisen palveluntuottajana
Tk 5. Ammatillinen koulutus jatkuvan oppimisen palveluntuottajana
Tk 6. Korkeakoulut jatkuvan oppimisen palveluntuottajana
Tk 7. Ruotsinkielinen jatkuvan oppimisen palvelupolku
C. JATKUVAN OPPIMISEN STRATEGIATYÖ
Tk 8. Jatkuvan oppimisen alueellinen ekosysteemi
Teemoista JATKUVAN OPPIMISEN PALVELUJEN SUUNTAAMINEN kattaa työkokonaisuudet, joissa kehitetään toimintamalleja eri lähteistä saatavan tiedon käyttämiseksi jatkuvan oppimisen palvelujen järjestämisessä ja parannetaan palvelujen kohderyhmäosuvuutta sekä niihin liittyviä ohjauksen ja tuen palveluja. JATKUVAN OPPIMISEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN -teemassa rakennetaan koulutusasteittain keskenään keskustelevia yhteistyöverkostoja, joiden tehtävä on koordinoida koulutuksen järjestäjien toimintaa koulutusasteittain palvelujen saatavuuden ja kattavuuden sekä resurssien tarkoituksenmukaisen suuntaamisen varmistamiseksi. Teemaan kuuluu myös ruotsinkielisten jatkuvan oppimisen palvelujen saatavuuden varmistaminen. JATKUVAN OPPIMISEN STRATEGIATYÖ puolestaan varmistaa työkokonaisuuksien ja teemojen välisen yhteistyön sekä rakentaa osin näiden tuloksiin perustuen jatkuvan oppimisen maakunnallisen strategian, jota toimeenpanee niin ikään teemassa rakennettava alueellinen ekosysteemi.
Hankkeen toteutusaika on 1.9.2023 – 31.12.2025, ja sen toteuttavat seuraavat tahot:
- Turun kaupunki (päätoteuttaja)
- Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä
- Raision seudun koulutuskuntayhtymä
- Turun ammattikorkeakoulu
- Turun kristillisen opiston säätiö
- Åbo Akademi

Akronyymi | JOE |
---|---|
Tila | Käynnissä |
Todellinen alku/loppupvm | 01/03/24 → 30/06/26 |
Yhteistyöpartnerit
- Åbo Akademi
- Turun ammattikorkeakoulu
- Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko
- Turun kaupunki (johto)
- Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä - Novida
- Linnasmäen opisto
Rahoitus
- Mellersta Finlands ELY-central
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet
Vuonna 2015 YK:n jäsenvaltiot sopivat 17 maailmanlaajuisesta kestävän kehityksen tavoitteesta (Sustainable Development Goal, SDG) poistamaan köyhyyden, suojelemaan planeettaa ja takaamaan vaurauden kaikille. Tämä projekti edistää seuraavia kestävän kehityksen tavoitteita: