Kasvatusalan soveltuvuuskokeessa opiskelijaksi valittujen seurantatutkimus (KASVU)

Projektin tiedot

Description

Kasvatusalan soveltuvuuskokeessa opiskelijaksi valittujen seurantatutkimus (KASVU) liittyy valtakunnallisessa Kasvatusalan valintayhteistyöverkostossa ja OKM:n rahoittamassa OVET-hankkeessa tehtyihin opettajankoulutuksen opiskelijavalinnan uudistuksiin ja tarpeeseen seurata niiden vaikutuksia. Tutkimuksessa selvitetään kasvatusalalla opintonsa aloittaneiden oppimista, motivaatiota ja sitoutumista kasvatusalan opintoihin sekä opettajan työn että kasvatusalan opintojen kannalta keskeisten osaamisalueiden kehittymistä. Lisäksi selvitetään kuinka menestys aikaisemmissa opinnoissa ja opiskelijavalinnassa ennakoi näitä kehityspolkuja.

Seurantatutkimus toteutetaan kahdeksan opettajankoulutusta järjestävän yliopiston yhteistyönä (TY, JY, HY, ISY, LY, OY, TAU, ÅA). Se sisältää aineistonkeräyksen (ns. Uuden opiskelijan kysely) kaikille kasvatusalan kaksivaiheisen yhteishaun kautta opiskelijaksi valituille opettajaopiskelijoille, minkä lisäksi toteutetaan seurantakyselyt 3. ja 5. opintovuoden aikana sekä kahdesti työelämäsiirtymän jälkeen. Kerättäviä aineistoja täydennetään opiskelijavalintaa ja opintosuorituksia koskevalla rekisteriaineistolla.
LyhytotsikkoKASVU
TilaKäynnissä
Todellinen alku/loppupvm01/08/20 → …

Yhteistyöpartnerit

  • Åbo Akademi
  • Turun yliopisto (Projektin osapuoli) (johto)
  • Itä-Suomen yliopisto (Projektin osapuoli)
  • Helsingin yliopisto (Projektin osapuoli)
  • Tampereen Yliopisto (Projektin osapuoli)
  • Oulun yliopisto (Projektin osapuoli)
  • Jyväskylän yliopisto (Projektin osapuoli)
  • Lapin yliopisto (Projektin osapuoli)