Vieras sota-alus Suomen rannikolla: Oikeudellinen tarkastelu vieraan lippuvaltion sota-aluksen kulku- ja toimintaoikeuksista Suomen rannikolla

Tässä kirjoituksessa on tutkittu sitä, mikä sota-alus on oikeudelliselta kannalta katsottuna ja sitä, millaiset kulku- ja toimintaoikeudet vieraan valtion sota-aluksella on lähinnä Suomen rannikon merialueiden näkökulmasta katsottuna rauhan aikana ja sitä, miten teknologinen kehitys on muuttanut kansainvälisen merioikeuden soveltamista sota-aluksiin. Tarkasteltavana ovat ensisijaisesti vieraiden lippuvaltioiden sota-alusten kulkuoikeudet kansainvälisen oikeuden mukaan. Kirjoituksessa ovat tärkeällä sijalla miehittämättömien sota-alusten ja sotilaallisten laitteiden aseman oikeudellinen tarkastelu ja niitä koskevat oikeudet ja velvollisuudet. Kirjoitustyö koskee lähinnä rauhan aikaa tai kuten myös sanotaan normaaliaikaa. Tarkastelussa huomioidaan myös hybridiuhkien tilanteita ja viranomaisten valmiuden tehostamisen aikaa. Tarkastelusta on rajattu pois valmiuslain ja puolustustilalain tarkoittama poikkeusolojen aika ja myös sota-aika. Kansainvälisiä sodan oikeussääntöjä ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta ei kirjoituksessa käsitellä muuten kuin asioiden taustoittamiseksi ja vertailupohjan hakemiseksi. Myöskään viranomaisten voimakeinojen käytön sääntöjä ei käsitellä kokonaisuutena. Huolimatta kirjoituksen päätarkastelukulmasta joudutaan vertailuja hakemaan myös kansainvälisen humanitaarisen oikeuden (sodan lakien ja sodan oikeussääntöjen) puolelta ymmärrettävästi, koska varsinaisen kansainvälisen aseellisen selkkauksen ja muun konfliktin välinen raja valtioiden ja erilaisten ryhmittymien välisissä kiistoissa on käynyt yhä epäselvemmäksi. Esimerkiksi Ukrainan ja Venäjän Federaation välisessä Kerchin salmen 2018 tapahtumainkulun käynnistäneessä konfliktissa Kansainvälinen merioikeustuomioistuin sovelsi osaan tapahtumista rauhan ajan kansainvälistä oikeutta (jus ad bellum), Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimusta , eikä sodan ajan oikeussääntöjä (jus in bello), vaikka Venäjä oli jo 2014 selvästi toiminut YK:n laittoman hyökkäysteon kiellon vastaisesti ja aloittanut aseellisen selkkauksen Itä-Ukrainassa ja valtaamalla Krimin niemimaan tunnuksettomilla sotajoukoilla ja liittämällä niemimaan Venäjään Federaation alueeseen. Mutta siinäkin tapauksessa Kansainvälinen merioikeustuomioistuin pyrki väliaikaispäätöksessään rajaamaan sitä ajallista kohtaa, jolloin tapahtumiin ei enää ukrainalaisten alusten lähdettyä satamasta olisi ’’ sovellettava sotilaallisen toiminnan poissulkevaa lauseketta , vaan rauhan ajan kansainvälistä merioikeutta, eli merioikeusyleissopimuksen sääntöjä. Perusperiaatteen mukaan Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimusta sovelletaan osapuolten välillä pääsääntöisesti rauhan tilan aikana. Sitä ei sovelleta aseellisessa selkkauksessa sodan osapuolten välillä. Tällöin sovelletaan kansainvälistä humanitaarista oikeutta, mm. Geneven ja Haagin tradition sopimuksia, sodan lakeja eli humanitaarista oikeutta. Merioikeusyleissopimusta sovelletaan kyllä monilta osin aseellisen selkkauksen aikana taistelevien osapuolten ja puolueettomien valtioiden välisessä suhteessa ja myös osapuolten välillä niiden taistelevien yksiköiden tai vain toisen taistelevan osapuolen yksiköiden ollessa puolueettoman valtion alueella tai esimerkiksi kansainväliseen merenkulkuun käytettävässä salmessa. Kerchin salmessa vuonna 2018 syntynyttä merioikeudellista riitatilannetta olisi mitä ilmeisimmin ollut arvioitava Venäjän 24.2.2022 aloittaman totaalisen hyökkäyssodan jälkeen kansainvälisen oikeuden näkökulmasta merioikeustuomioistuimessa toisin. Sitä olisi ollut arvioitava puhtaasti kansainvälisen aseellisen selkkauksen osapuolten välisenä tapahtumana eli sodan lakien kansainvälisten oikeussääntöjen perusteella. Toisaalta ei ole tiedossa vielä tätä kirjoitettaessa lopullista ratkaisua riitapuolten vaatimuksiin ja väitteisiin.
Vaikka tutkimuksen pääasiallinen tarkastelukohde on sota-alus, tehdään vertailua myös kauppa-aluksen oikeudellisen aseman lähtökohdista. Monilta osin kauppa-alusta koskevat kansainvälisen oikeuden säännöt koskevat kansainvälisen tapaoikeuden nojalla myös sota-alusta, etenkin rauhan aikana. Sota-alusta koskevia kansainvälisen oikeuden sopimuksia ja tapaoikeuden normeja on niukalti. Siksi johtoa on haettava myös kauppamerioikeuden puolelta. Asia on näin, koska kansainväliset merioikeutta koskevat sopimukset ovat usein joko jättäneet avoimeksi kysymyksen siitä, koskeeko sopimus ja sen eri kohdat myös sota-aluksia ja valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin käyttämiä aluksia tai sitten (kuten asia on useimmissa kansainvälisen merioikeuden sopimuksissa) sota-alus on nimenomaisesti suljettu kokonaan sopimuksen soveltamisen ulkopuolelle.
Sota-aluksen käsite ei ole enää viime vuosien teknologian kehityksen myötä yksiselitteinen, vaikka sillä käsitteellä on tähän asti ollut maailman merenkulku- ja laivastovaltioiden soveltamiskäytännössä melko yhtenäinen merkityssisältö. Miehittämättömien alusten (miehittämättömien järjestelmien alukset ja laitteet) oikeudellisista vaikutuksista ei ole kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden toimesta keskusteltu kovin pitkään. Monet kysymykset ovat edelleen avoinna, kuten esimerkiksi se, ovatko valtion asevoimien käytössä olevat miehittämättömät alukset, kulkuvälineet ja laitteet (Unmanned Maritime Systems, UMS) merioikeusyleissopimuksen tarkoittamia aluksia ja voivatko ne olla nimenomaan kansainvälisen merioikeuden tarkoittamia sota-aluksia. On kysyttävä, voidaanko merioikeusyleissopimuksen 29 artiklan sota-aluksen määritelmää soveltaa sellaiseen asevoimien alukseen, jonka päällikkö ja miehistö ovat toisella aluksella tai maissa olevasta laivastotukikohdasta etäohjaamassa alusta eivätkä ole itse aluksella, kuten asia on merioikeusyleissopimuksen kirjoittamisen aikaan tarkoitettu. Erityisesti kansainvälisen merioikeuden mukainen merenkulun vapaus (Freedom of Navigation) , yleinen viattoman kauttakulun oikeus ja esteettömän kauttakulun oikeus rantavaltion merialueilla ja merten vapaan käytön toimintaoikeudet kansainvälisillä merialueilla sekä valtionalusten nauttima koskemattomuuden suoja, immuniteetti (sovereign immunity), ovat tuottaneet automaation kehityksen myötä uudenlaisia kysymyksiä ja haasteita ja vaikutuksia rantavaltioiden ja sota-alusten lippuvaltioiden välisessä suhteessa.
Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen 29 artiklassa määritellään sota-alus seuraavasti: ”Tässä yleissopimuksessa sota-aluksella tarkoitetaan valtion asevoimille kuuluvaa alusta, jossa on selvät ulkoiset kansallisuustunnukset ja joka on asiaankuuluvasta palvelusluettelosta tai vastaavasta ilmenevän, valtion asianmukaisesti tehtävään määräämän upseerin komennossa ja jonka miehistö on tavanomaisen sotilaskurin alainen.” Rajan vetäminen YK:n merioikeusyleissopimuksen ja aluevalvontalain soveltamisessa valtionaluksen/sota-aluksen ja muun meressä kulkevan laitteen välillä on kansainvälisessä oikeudessa teknologian kehityksen myötä yhä häilyvämpi. Esimerkiksi seuraava tarkasteluketju voidaan asettaa: ”ship, vessel, boat, craft, submarine, ROV, Device”, ja ääripäässä ”torpedo” tai ”mine”. Kansainvälinen merenkulkujärjestö (International Maritime Organization, IMO) on käynnistänyt tutkimushankkeita miehittämättömien kauppa-alusten (Maritime Autonomous Surface Ships, MASS) turvallisuuskysymyksistä eri sopimusten kannalta ja julkaissut toimintasuosituksen miehittämättömien alusten sääntelyn tarkastelusta (Regulatory Scoping Exercise, RSE).
Miehittämättömien sota-aluksiin sovellettavasta laista, niiden asemasta ja kulkuoikeuksista ei ole olemassa yhteistä kansainvälisoikeudellista tarkastelua vastaavalla tavalla kuin miehittämättömistä kauppa-aluksista. Asia on näin siitä huolimatta, että teknologinen kehitys sota-alusten ja muiden valtionalusten osalta on ollut nopeampaa kuin kauppa-alusten kohdalla. On selvitettävä, voiko miehittämätön sota-alus täyttää Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen 29 artiklan määritelmän ehdot. Kun 1982 valmistuneesta YK:n merioikeusyleissopimuksen sisällöstä käytiin neuvotteluja, eivät miehittämättömät alukset olleet neuvotteluissa esillä eikä niistä ole mainintaa artikloissa. On myös selvitettävä, onko eroa oikeudellisesti tarkasteltuna miehitetyn tai miehittämättömän, joko etäältä ohjattavan tai autonomiseksi ohjelmoidun, asevoimien aluksen (ja muun valtionaluksen) suorittaman viattoman kauttakulun välillä. Voiko vieraan valtion asevoimien miehittämätön alus ylipäätään nojautua viattoman kauttakulun oikeuteen toisen valtion aluemerellä, vai olisiko sellaisen aluksen tai laitteen kauttakululle asetettava vähimmäisvaatimukset, jotta rantavaltion voitaisi katsoa olevan velvollinen kauttakulun hyväksymään?
Miehittämättömiin ilma-aluksiin on sodankäynnissä turvauduttu jo pitkän aikaa. Niitä käytetään tätä kirjoitettaessa täyttä päätä esimerkiksi Venäjän aloittamassa hyökkäyssodassa Ukrainaan puolin ja toisin. Ne ovat joka tapauksessa sodankäyntivälineitä, joiden oikeutusta aseellisessa selkkauksessa sodan oikeussääntöjen mukaisesti käytettynä sodan osapuolten välillä ei voida katsoa kielletyksi. Viranomaisten ja yritysten rauhanomaisessa käytössä ne ovat olleet jo vuosia ja ne ovat olleet laajalti myös yksityisten ihmisten käytössä. Kehitys on johtanut kansainvälisen ilmailuoikeuden ja kansallisten lainsäädäntöjen ajantasaistamiseen. Suomen kansallista lainsäädäntöä on täydennetty ja miehittämättömien ilma-alusten käyttö on tehty säännellyksi ja ne on huomioitu viranomaisten toiminnassa ja toimivaltuuksissa. Vedessä kulkevien miehittämättömien alusten osalta lainsäädännön kehitys on ollut hitaampaa. Eri maiden merivoimien ja viranomaisten käyttöön on viime vuosina tullut laajalti myös miehittämättömiä aluksia ja laitteita. Kauppa-aluksina ja huvialuksina niitä on vielä vähän, lähinnä tutkimusaluksina ja muina erikoisaluksina. Miehittämättömiä, kauko-ohjattavia pienveneitä tosin kaupataan internetin välityksellä jo täyttä päätä yksityiskäyttöön. Miehittämättömiä, kauko-ohjattavia ja/tai autonomisesti ohjelmoituja räjähdeveneitä (drooneja) on jo käytetty ainakin Ukrainan puolelta käynnissä olevassa sodassa. Niitä ei suoraan voida katsoa sota-aluksiksi, vaan ne ovat ennemminkin aseellisessa selkkauksessa käytettäviä, ohjattavia tai ohjelmoidusti toimivia torpedoihin rinnastettavia aseita. Tätä rajanvetoa aseen ja sota-aluksen välillä pyritään tässä kirjoituksessa selvittämään. Sillä rajanvedolla on merkitystä ennen kaikkea rauhan oloissa ja aseellisen selkkauksen aikana selkkauksen osapuolen ja puolueettomien maiden välisessä suhteessa. Yhteisesti hyväksyttyjen muutosten aikaan saaminen näissä kysymyksissä kansainvälisessä merioikeudessa, kansainvälisiin sopimuksiin ja valtioiden kansallisiin lainsäädäntöihin tulee viemään vielä vuosia.
Lähihistoria on osoittanut, että edellä viitatun aseellisen selkkauksen (valtioiden sisäisen sodan ja kansainvälisen luonteen omaavan sodan) ja rauhan aikaisen vaikuttamisen ja hybridivaikuttamisen väliset rajat ovat yhä häilyvämmät, ainakin orastavan kriisin alkuvaiheessa. Sotia ei esimerkiksi enää useinkaan julisteta, vaan niihin ajaudutaan eskaloitumisen kautta. Se pakottaa valtiot omassa varautumisessaan rauhan aikana ja omassa lainsäädännössään ottamaan huomioon eri vaihtoehdot ja kehityskulut. Esimerkiksi Suomi on aluevalvontalaissa huomioinut tunnuksettomien sotilaallisten ryhmien maahantulokiellon ja rakentanut suunnitelmissaan sellaista tilannetta koskevat vastatoimet, katsotaan tilanne sitten sodaksi tai muuksi suvereniteetin loukkaukseksi, vaikka viranomaisilla ei ehkä vielä ole valmiuslain tai puolustustilalain poikkeustoimivaltuuksia eikä selvyyttä vielä ole aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta. Tämä on tärkeää rajaviranomaisten ja puolustusvoimien riittävän varhaisten toimivaltuuksien kannalta. Tunnukseton sotilaallinen ryhmä voi esimerkiksi liikkua veneellä, jossa ei ole minkään valtion kansallisuustunnuksia tai ylipäätään mitään tunnistamista helpottavia merkintöjä. Suomen alueelle tulevaa alusta, jota ei voida ulkoisten tunnusten tai muulla perusteella tunnistaa valtionalukseksi, pidetään kauppa-aluksena, kunnes se voidaan tunnistaa muuksi alukseksi, eli siis valtion käytössä olevaksi alukseksi, joka on muussa kuin kaupallisessa käytössä tai huvialus. Kauppa- ja siviilialusten käyttäminen tunnuksettomien joukkojen ja niiden varusteiden kuljettamiseen ja tiedusteluun on verraten helppoa. Joukot voivat suorittaa alueellisia vahingontekoja ja aiheuttaa laajaa vahinkoa esimerkiksi tietoliikenteen solmukohdissa, katkoa merenpohjassa olevia putkia ja johtoja ja asentaa meren pohjaan erilaisia tunnisteita tai miinoja ja räjähteitä. Suomen ilmatilaan tulevaa tunnistamatonta ilma-alusta pidetään sotilasilma-aluksena, kunnes se tunnistetaan joksikin muuksi. Presumptio (lainsoveltamisen ennakko-olettama) on siis ilma-aluksen kohdalla päinvastainen kuin tunnistamattoman aluksen kohdalla. Suomen ilmatilaan tulevaa miehittämätöntä ilma-alusta pidetään puolestaan aina sotilasilma-aluksena. Tältäkin osin presumptio on selvä.
Suomen rannikon merialueilla edellä mainitut asiat on otettava erityiseen tarkasteluun geopoliittisesta asemastamme, rannikkovesiemme ahtaudesta ja Ahvenanmaan vyöhykkeen erityisestä historiallisesta asemasta, demilitarisoinnista, johtuen. Suomen liittyminen NATO:n jäseneksi tulee johtamaan meidät tarkastelemaan mm. erilaisten miehittämättömien ja autonomisten, meressä kulkevien, alusten ja laitteiden asemaa lainsäädännössä tarkemmin. Kyse on kaikkien kansainvälisten toimijoiden asemasta ja liikkumisesta Itämeren eri merivyöhykkeillä ja sopimusten soveltaminen ja tulkinnat koskevat merkittävästi myös meriympäristönsuojelua. Meidän on kehitettävä paitsi teknistä valvontakykyämme myös lainsäädäntöämme edelleen sotilasliiton jäsenyydestä riippumatta.
Kansainvälisen oikeuden oikeussääntöjä ei säädetä kansallisen lainsäädännön tapaan eivätkä ne ole useinkaan kiistattomia. Kansainvälisen oikeuden lähteitä ovat vakiintuneen kannan mukaan Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen tuomioistuimen perussäännön 38 artiklan 1 kappaleessa mainitut oikeuslähteet. Luettelossa luetellaan, mihin lähteisiin perustuvia oikeussääntöjä Kansainvälinen tuomioistuin saa soveltaa ratkaistessaan valtioiden välisiä riitoja. Näitä lähteitä perussäännön mukaan ovat:
Ensisijaisina lähteinä eli varsinaisina oikeuslähteinä
a. kansainväliset yleis- tai erityissopimukset, jotka sisältävät riitapuolina olevien valtioiden nimenomaisesti tunnustamia sääntöjä
b. kansainvälinen tapa (tapaoikeus) yleisenä tunnustettuna velvoittavana oikeutena yleisen käytännön mukaisesti
c. sivistyskansojen tunnustamat yleiset oikeusperiaatteet ja toissijaisina lähteinä eli tosiasiallisesti apukeinoina yllä mainittujen oikeuslähteiden selvittämisessä
d. Oikeudelliset tuomioistuinratkaisut ja välitystuomioistuinratkaisut sekä eri maiden etevimpien tutkijain opit apukeinona oikeussääntöjen määrittelemiseksi.
Tässä kirjoituksessa tehdään tarkastelua voimassa olevien kansainvälisten sopimusten pohjalta, erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen pohjalta, kansainvälisen tapaoikeuden pohjalta ja kansainvälisen oikeuden etevimpien asiantuntijoiden tutkimusten pohjalta, mm. netissä julkaistuihin artikkeleihin viitaten. Aiheeseen liittyviä kansainvälisiä tuomioistuinratkaisuja aiheesta on vähän. Tutkimuksessa on käytetty kaikkia yleisesti hyväksyttyjä lähteitä.