Standing Before a Sentence: Moore’s paradox and a perspective from within language

G4 Doctoral dissertation (monograph)


Internal Authors/Editors


Publication Details

List of Authors: Yrsa Neuman
Publisher: Åbo Akademi University
Place: Turku, Finland
Publication year: 2015
Number of pages: 224
ISBN: 978-951-765-798-3
eISBN: 9789517657990


Abstract

Ludwig Wittgenstein once wrote to G.E. Moore that he had stirred up a philosophical wasps’ nest with his paradox, associated with the sentence “I believe it’s raining and it’s not raining”. The problem is that it would be odd for a speaker to assert this thought about herself, although it could be true about her, and although the sentence is well-formed and not contradictory.

Making use of the notion of a sentence having sense in a context of significant use (inspired by Ludwig Wittgenstein), the author explores the responses of some of the “wasps” who responded to the paradox, and the background of their reactions.

By using the metaphor of philosophizing from within language rather than outside of language the author explores what she calls “the user perspective” on philosophical problems. In this investigation, Moore’s paradox functions as a test case, by which the author elucidates differences in view of the role and powers of philosophical terminology.
The contribution of this work is meta-philosophical in being concerned with philosophical method. Its point of departure is in the therapeutic strand of the tradition after the later Wittgenstein.

-------------------------
Med avstamp i ett satsbegrepp som inspirerats av Ludwig Wittgenstein, där sats och kontext betraktas som internt förbundna och där den verkliga användningen av en sats är central för dess mening, visar avhandlingen hur filosofers olika uppfattning om den filosofiska terminologins roll och möjligheter har följder för deras sätt att uppfatta och behandla filosofiska frågeställningar.

Moores paradox fungerar som testfall. Denna kända filosofiska frågeställning har diskuterats sedan 1940-talet och kretsar kring hävdandet av satsen ”Jag tror att det regnar och det regnar inte”. Problemet är att det vore märkligt för en talare att hävda satsen om sig själv: det verkar finnas ett logiskt hinder för att hävda en sats även om den är välformad, kunde vara sann och inte på ett entydigt sätt innehåller en kontradiktion.

Moores paradox behandlas genom att granska några lösningsförslag (framförda av bl.a. G.E. Moore, J. L. Austin, J. Searle) och de uppfattningar om språket som de förutsätter. Genom att kontrastera dessa med ett användarperspektiv där språkets användning i meningsfulla sammanhang förväntas spela en central roll i behandlingen av paradoxen visar författaren hur också den intellektuella kontext inom vilken en filosof betraktar paradoxen spelar en avgörande roll för vilka mått som krävs för att upplösa den. Istället för att föreslå en egen lösning presenteras en behandling av paradoxen genom en diskussion och utredning av de grundvillkor som leder till att den uppstår. Här intar satsbegreppet en central plats.

Avhandlingen är författad inom traditionen efter den senare Wittgenstein (närmare bestämt den gren som ansluter sig till en s.k. terapeutisk filosofisyn) men går i dialog med filosofiskt arbete som ligger utanför traditionen. Författaren strävar både till att medla mellan, sammanföra och särskilja olika temata som behandlats på ett sätt inom traditionen och på andra sätt utanför den och använder sig här av metaforen att filosofera inifrån i kontrast till utanför språket. Avhandlingens huvudsakliga bidrag är till metafilosofin genom dess fokus på filosofins metod.

------------------------------------------------------------

Mooren paradoksi on tunnettu filosofinen ongelma, josta on keskusteltu 1940-luvulta alkaen. Paradoksin keskeisenä osana esiintyy väitelause ”Uskon, että ulkona sataa, mutta ulkona ei sada”. Ongelman lähtökohta on, että olisi merkillistä jos puhuja esittäisi lauseen itseään koskevana väitteenä: väite näyttää olevan loogisesti mahdoton esittää, vaikka se on hyvinmuodostettu, mahdollisesti tosi, eikä yksiselitteisellä tavalla sisällä kontradiktiota. Tässä väitöskirjassa Mooren paradoksi esiintyy esimerkkinä filosofisesta ongelmasta, jossa mm. lausekäsitteellä on keskeinen rooli ja jonka avulla voidaan muodostella ns. kielensisäinen filosofinen näkökulma.

Mooren paradoksia käsitellään tarkastelemalla muutamia ratkaisuehdotuksia (mm. G.E. Mooren, J.L. Austinin, J. Searlen esittämät) ja niitä kielikäsityksiä joita nämä ratkaisuehdotukset edellyttävät. Asettamalla vastakkain ratkaisuehdotukset ja käyttäjänäkymä, jossa kielenkäyttö mielekkäissä konteksteissa asetetaan keskeiseen asemaan paradoksin käsittelyssä, kirjoittaja osoittaa miten myös paradoksin filosofisen tarkastelun intellektuaalinen konteksti on hyväksyttävien toimenpiteiden löytämisen kannalta ratkaisevaa. Uuden ratkaisun sijaan kirjoittaja ehdottaa paradoksin terapeuttista käsittelyä: keskustelua ja selontekoa niistä perusehdoista, jotka johtavat sen syntyyn. Tässä käsittelyssä lausekäsite on keskipisteenä – erityisesti Ludwig Wittgensteinin inspiroima lausekäsitys, jossa lauseen mielekkyyden kannalta sen todellinen käyttö mielekkäässä kontekstissa on ratkaiseva tekijä.

Väitöskirja liittyy myöhäisiwittgensteinilaiseen perinteeseen, johon kuuluu ns. terapeuttinen filosofiankäsitys, mutta teos keskustelee myös tradition ulkopuolisten ajattelijoiden kanssa yrittäen yhdistää, sovitella ja myös eritellä teemoja, joita käsitellään yhdellä tavalla tradition sisällä ja toisella tavalla sen ulkopuolella.

Väitöskirjan pääasiallinen panos sijoittuu metafilosofiaan, koska sen mielenkiinnon kohteena ovat erityisesti filosofian menetelmät.


Keywords

Moore's paradox, philosophical method, sentence, Wittgenstein Ludwig

Last updated on 2019-15-10 at 02:47